Puutiaiset

Puutiaiset, eli puhekielessä punkit, kuuluvat hämähäkkieläimiin ja ne tarvitsevat veriaterioita isäntäeläimistä elämänkiertonsa läpikäymiseen. Ixodes ricinus, kotoperäinen puutiaisemme on levittäytynyt vuosien saatossa yhä pohjoisemmille alueille ja sitä tavataan nykyään jo harvakseltaan Lapissakin, vaikka eteläinen Suomi, ja erityisesti rannikko, on edelleen sen suosikkialuetta. Toinen Suomen luonnossa esiintyvä puutiaislaji, Ixodes persulcatus eli taigapunkki eli Siperian puutiainen, ei esiinny aivan eteläisessä Suomessa, mutta sitä tavataan Suomen keskiosissa ja rannikkoalueilla merenkurkusta Perämerelle.

Koiralääketieteessä merkittävän lajin, koiranpuutiaisen (Rhipicephalus sanguineus) aiheuttamia kotoperäisiä tartuntoja tavataan Suomessa ajoittain esimerkiksi kenneleissä ja koirahoitoloissa, vaikka laji ei olekaan sopeutunut Suomen luontoon. Dermacentor reticulatus –puutiaistakaan ei vielä Suomen luonnossa esiinny, mutta matkailevat koirat ovat Dermacentoreita ja niiden levittämää babesia-alkueläintartuntaa Suomeenkin tuoneet tullessaan. Dermacentoria esiintyy laajalti Keski-Euroopassa ja sitä tavataan jo Latviassa asti, josta se hivuttautuu ilmaston lämmetessä kohti pohjoista ja uusia alueita.

Puutiaiset voivat kantaa monenlaisia taudinaiheuttajia kutenviruksia, bakteereita ja alkueläimiä, jotka siirtyvät verenimemisten aikana isäntäeläimeen. Tartunnat voivat siirtyä myös seuraavaan punkkisukupolveen puutiaisnaaraan munasarjojen ja lopulta munien kautta. Puutiaisvälitteiset tartunnat ovatkin tärkein syy punkkien aiheuttamalle huolelle, koska puutiaisen puremajälki itsessään harvoin aiheuttaa pitkäaikaista harmia, eikä kymmenienkään puutiaisten samanaikainen verenimeminen aiheuta koiralle vielä anemiaa.

Puutiaistartuntoja ja niiden välityksellä mahdollisesti tarttuvia sairauksia voidaan ehkäistä tarkastamalla koira puutiaisten varalta päivittäin ja irrottamalla kiinnittyneet puutiaiset, sekä erilaisilla lääkevalmisteilla. Koiraan kiinnittyneet puutiaiset tulee irrottaa pikimmiten, jotta taudinaiheuttajille jää mahdollisimman lyhyt aika siirtyä koiraan. Irrottamiseen on saatavilla erilaisia apuvälineitä, joiden kaikkien idea on se, että kiinnittyneen puutiaisen peräpäätä ei puristettaisi, vaan punkki irrotetaan mahdollisimman läheltä ihoa. Koska koirat ovat karvaisia ja varsinkin aikuista vaihetta edeltävät puutiaismuodot pienikokoisia, on puutiaisia usein hankala havaita. Siksi alueilla, joilla puutiaisia esiintyy runsaasti, on koiran ”punkkisyyni” yksistään epävarma keino hallita puutiaisongelmaa ja lääkitys on tarpeen ottaa avuksi.

Ixodes ricinus ja Ixodes persulcatus

Ixodes ricinus puutiainen on yleinen Suomen luonnossa, erityisesti etelässä ja rannikkoalueilla. Se tarvitsee runsaasti kosteutta ja tämä asettaa vaatimuksia sen elinympäristölle. Esimerkiksi kosteat rantaniityt ja lehdot, jotka eivät helteelläkään kuivu kokonaan, ovat Ixodes ricinuksen suosiossa. Ixodes persulcatus, taigapunkki, muistuttaa Ixodes ricinusta ja lajeja on maallikon vaikea erottaa toisistaan. Taigapunkkia tavataan Suomen keskiosissa.

Puutiaiset heräilevät talven jälkeen, kun lämpötila nousee viiteen asteeseen ja ne jatkavat aktiivista aikaa pitkälle syksyyn, kunnes lämpötila taas laskee. Ixodes-puutiaisten elämänkiertoon kuuluu muna, siitä kuoriutuva kuusijalkainen toukka, aikuista muistuttava, mutta ei vielä sukukypsä nymfi-muoto ja lopulta aikuinen lisääntymiskykyinen puutiainen. Kehitysvaiheesta toiseen siirtyminen vaatii aina veriaterian, ja kehitykseen tarvitaankin 3 isäntäeläintä ja kolme verenimemistapahtumaa. Yhteen elämänkierron vaiheeseen ja aterioinnin järjestymiseen menee Suomen olosuhteissa aina yksi kesä ja seuraavana keväänä nahkansa luonut uusi muoto on taas valmis verenimemiseen uudesta isäntäeläimestä. Mikäli puutiainen ei saa veriateriaa kesän aikana, viivästyy aikuistuminen vuodella. Munasta kuoriutunut toukkamuoto on pienikokoinen ja sillä on hennot suuosat. Se kykenee imemään verta ohutnahkaisista isäntäeläimistä, esimerkiksi pienistä jyrsijöistä tai linnuista tai isomman isännän ohuesta ihonkohdasta. Nymfi ja aikuinen ovat vankempaa tekoa ja niille kelpaavat paksunahkaisemmatkin isännät.

Ixodekset löytävät isäntäeläimen veriateriaansa varten väijymistaktiikalla. Ne kiipeävät ruohonkorsien tai muun pohjakasvillisuuden yläosiin odottamaan etujalat ojossa ohikulkevaa isäntäeläintä, johon ne tarraavat. Koska näiden puutiaisten kosteusvaatimus on suuri, täytyy niiden aika-ajaoin käydä maanpinnan lähellä kosteuttamassa itseään, kunnes ne taas voivat kavuta väijymisvalmiuteen. Kun isäntä on löydetty ja sopiva kohta verenimemiselle haettu, puutiainen työntää väkäsellisen kärsänsä ihon sisälle. Kärsän taaksepäin sojottavat kitiinipiikit estävät puutiaisen irtoamisen ihosta. Alkuvaiheessa puutiainen imee verta hyvin hitaasti ja vasta muutaman päivän päästä alkaa nopeampi imeminen. Ruokailun loppuvaiheessa puutiainen tehostaa ravinnonsaantiaan entisestään työntämällä veren nesteosuutta takaisin isäntäeläimeen, jotta veren sisältämiä soluja saataisiin ravinnoksi enemmän. Tämä konsentrointivaihe on erittäin suotuisa myös taudinaiheuttajien siirtymiselle puutiaisesta isäntään. Oltuaan noin viikon kiinni isännässä, puutiaisen kärsän ympärillä oleva isännän kudos on löyhtynyt. Se antaa periksi ja verestä pullea punkki putoaa maahan joko talvehtimaan tai munimaan, kehitysvaiheesta riippuen. Seuraavana keväänä uusi kehitysvaihe on valmis ja elämänkierto jatkuu. Suomessa Ixodekset levittävät koiriin tarttuvia Anaplasma- ja Borreliabakteereita sekä puutiasenkefaliittia aiheuttavaa flavivirusta (katso TAUDIT).

Rhipicephalus sanguineus (koiranpuutiainen, ruskea koirapunkki)

Tätä Välimeren maissa yleistä puutiaista löydetään Suomessa aika ajoin kotoperäisinäkin tartuntoina esimerkiksi koirahoitoloista ja kenneleistä. Varsinaisella esiintyvyysalueellaan koiranpuutiainen elää ulkona ja se kestää hyvin kuivuutta, toisin kuin Ixodes-punkit. Suomessa ympäristöolot eivät suosi tätä lajia, mutta meillä on oma sisätiloissa esiintyvä koiranpuutiaiskantamme. Jos koirassa havaitaan puutiaisia talvipakkasella, eikä koira ole matkustellut, on kyseessä R. sanguineus. Nimestään (ruskea koirapunkki) huolimatta värin perusteella ei tätä lajia voi tunnistaa – puutiaisten väritys vaihtelee muutenkin tummasta punaruskeaan. Tunnistus tehdään mikroskoopilla lajityyppillisten rakenteiden perusteella.

Koiranpuutiaiset saalistavat veriateriansa jahtaamalla isäntäeläintään, eivät väijymällä kuten Ixodekset, ja siksi nämä puutiaiset ovatkin erittäin vilkasliikkeisiä. Mieluiten R. sanguineus käyttää isäntänään koiraa, mutta jos koiria ei ole näköpiirissä, kelpaa siinä tapauksessa ihminenkin veriaterian lähteeksi. Elämänkierron vaiheet ovat samanlaiset kuin Ixodes-puutiaisilla, mutta koska Suomessa sisätilojen olosuhteet soveltuvat tälle lajille hyvin, se pystyy lisääntymään vuodenajoista piittaamatta nopeaan tahtiin. Koiranpuutiaiset elävät sopivissa piilopaikoissa, esimerkiksi asunnon rakenteissa, ja siksi niitä onkin vaikea saada kotikonstein häädettyä ympäristöstä, vaikka koirasta ne lähtevätkin lääkityksellä. Koiranpuutiaiset selviävät lisäksi pitkiä aikoja ilman verta, joten ravinnotta jättämälläkään ei populaatiota saada kuolemaan. Jos puutiaisten elämänkierto on sisätiloissa päässyt siihen vaiheeseen, että elämänkierron kaikkia vaiheita havaitaan, on koiran pitkäkestoisen lääkityksen lisäksi turvauduttava tuholaistorjujien apuun, jotta punkit saadaan pois sisätiloista. Babesiooseja aiheuttavat alkueläimet Babesia vogeli, Babesia gibsoni ja hepatozoonoosia aiheuttava Hepatozoon canis tarttuvat koiraan R. sanguineuksen välittämänä, samoin kuin  verihiutaleanaplasmoosin aiheuttajabakteeri Anaplasma platys ja ehrlichioosin aiheuttaja Ehrlichia canis.

Dermacentor reticulatus

Dermacentor reticulatus –puutiainen kiinnostaa suomalaisessakin eläinlääketieteessä siksi, että ulkomaan näyttelymatkalaiset ja muut tuontikoirat voivat tuoda näitä puutiaisia ja samalla niiden kantamaa koirille vaarallista Babesia canis -alkueläintä mukanaan, vaikka meillä ei vielä tätä puutiaista Suomen luonnossa esiinnykään. Esiintyvyysalue kuitenkin lähestyy, ja Dermacentoria tavataan jo Latviassa. Koiran kanssa ulkomailla matkaillessa onkin syytä suojata koira tehokkaasti puutiaisilta koko matkan ajaksi, jotta ikäviltä tuliaisilta vältytään.