Vektorivälitteiset taudit

Hyönteiset ja puutiaiset voivat toimia vektoreina, jotka levittävät koiraan tarttuvia tauteja. Näitä tauteja kutsutaan vektorivälitteisiksi taudeiksi. Joskus vektorit toimivat vain taudin kuljettimina, ja joissakin tapauksissa vektori toimii välttämättömänä osana taudinaiheuttajan elämää ja kehitystä (esimerkiksi hyttynen sydänmadolle). Suomessa koirilla esiintyy onneksi harvoin vektorivälitteisistä tartunnoista aiheutuneita vakavia tauteja, vaikka altistusta tiedetään veren vasta-ainetutkimusten perusteella tapahtuvan. Matkaillessa koiran kanssa riskit vektorivälitteisille taudeille lisääntyvät merkittävästi, ja koira tulisikin suojata puutiaisilta ja hyönteisiltä koko matkan ajan. Alla on esitelty koirille merkityksellisimpiä vektorivälitteisiä tauteja erityisesti Euroopassa.

Anaplasmoosi

Anaplasmoosi on monilla nisäkkäillä esiintyvä Anaplasma phagocytophilum –bakteerin aiheuttama ja puutiaisten levittämä granulosyytti-valkosoluihin vaikuttava tauti. Suomalaiskoirilla 390 koiran serologisessa tutkimuksessa vasta-aineiden esiintyvyys oli 5,3% (Perez Vera ym. 2014). Koirat kuitenkin oireilevat harvoin. Oireina voi esiintyä kuumetta, väsymystä ruokahaluttomuutta ja vaihtelevan asteista ontumista. Oireet ovat siis varsin yleisluontoisia, eikä niiden perusteella voi suoraan päätellä koiran sairastuneen anaplasmoosiin. Anaplasma platys –bakteeri, jota esiintyy koirilla eteläisessä Euroopassa, vaikuttaa verihiutaleisiin ja aiheuttaa periodista verihiutalekatoa ja siihen liittyvän verenvuotoriskin.

Babesioosi

Babesioosi on puutiaisvälitteinen alkueläintauti. Koirien babesiat luokitellaan ns. suuriin ja pieniin babesioihin. Suuriin babesioihin kuuluvat Babesia canis, Babesia rossi ja Babesia vogeli ja pieniin Babesia gibsoni ja Babesia annae (Theileria annae). Eri lajit tarttuvat koiraan erilajisista puutiaisista. Esimerkiksi Babesia caniksen vektori on D. reticulatus ja Babesia vogeli tarttuu R. sanguineuksesta. Ihmisiin koiran babesiat eivät tartu, mutta koirilla tartunnat voivat olla tappavia. Babesia elävät punasolujen sisällä hajottaen niitä silmikoitumalla tapahtuvan lisääntymisensä ansiosta. Kun punasolu hajoaa, vapautuvat sen sisällä olevat babesiat infektoimaan seuraavia punasoluja. Punasolujen hajoamisesta seuraa anemia, josta aiheutuu väsymystä, heikkoutta, kuumeilua ja lopulta useiden elinten toimintahäiriöitä. Koska babesioosioireet ovat vakavia, pyritään tartunta estämään vektoripuutiaisten esiintyvyysalueella puutiaislääkityksellä. Tämä on hyvä muistaa myös koiran kanssa matkaillessa.

Borrelioosi

Suomalaiset Ixodes-punkit levittävät Borrelia-bakteeritartuntoja. Suomalaiskoirista 2,9%:lla on vasta-aineita Borreliaa vastaan (Perez Vera ym. 2014) eli ne ovat jossain vaiheessa altistuneet Borrelialle. Koirat oireilevat harvoin ja silloin voi esiintyä lämmön nousua, väsymystä, raajasta toiseen siirtyvää ontumista ja munuaisten vajaatoimintaa. Oireiden yhdistäminen nimenomaan Borralia-tartuntaan on haastavaa, koska oireet ovat yleisluontoisia, taudin itämisaika voi olla kuukausia ja vaikka vasta-aineita esiintyisikin koiran verinäytteessä, ei se välttämättä tarkoita borrelioositautia. Ihmisillä esiintyvä, Borreliaan liitetty rengasmainen punoitus punkin puremakohdan ympärillä on koirilla harvinainen havainto.

Dirofilarioosi (sydänmato)

Hyttysvälitteistä sydänmatoa (Dirofilaria immitis) esiintyy mm. eteläisessä Euroopassa, koska siellä tämän sukkulamadon elämänkierron lämpötilavaatimus toteutuu. Hyttyslajiston puolesta tartunnat voisivat levitä meilläkin, mutta loisen kehitys hyttysessä koiralle infektiiviseen muotoon vaatii pysyvän, yli 14°C keskilämpötilan ja riittävän ilmankosteuden kehityksen ajaksi. Mitä lämpimämpää on, sitä nopeammin kehitys tapahtuu, ja esimerkiksi 24-26°C:ssa infektiivinen vaihe saavutetaan jo alle kahdessa viikossa kun taas 18°C keskilämpötilassa siihen menee noin kuukausi. Suomessa riittävän lämmin ajanjakso jää lyhyeksi ja Suomi on toistaiseksi sydänmadosta vapaa. Tuontikoirilla tapauksia kuitenkin diagnosoidaan.

Aikuiset sydänmadot elävät keuhkolaskimoissa ja sydämen oikeassa kammiossa. Madot ovat pitkiä, jopa 30cm mittaisia, mutta erittäin ohuita. Naarat synnyttävät verenkiertoon mikrofilaria-toukkamuotoja, jotka päätyvät verta imevään hyttyseen. Hyttysessä tapahtuu toukkien kehitys koiralle infektiiviseen vaiheeseen, mikäli olosuhdevaatimukset (lämpö, kosteus) täyttyvät. Seuraava koira voi saada tartunnan hyttysen taas aterioidessa. Infektiivisiksi kehittyneet toukat tunkeutuvat koiran ihoon hyttysen pistokanavaa pitkin ja aloittavat nahanalaisen ja lihaskudoksessa tapahtuvan vaeltamisen kohti sydäntä. Vaellusvaihe ja aikuistuminen kestää kauan ja mikrofilarioita voidaan havaita verestä aikaisintaan puolen vuoden päästä tartunnasta.

Koiran oireet voivat vaihdella tartunnan voimakkuudesta ja kestosta riippuen. Lievimmässä muodossa koira vain väsyy aiempaa helpommin rasitettaessa. Vakavampia oireita ovat hengitysvaikeudet, nesteen kertymien vatsaonteloon ja maksan toimintahäiriöt, sekä immuunikompleksien aiheuttamat munuaisvauriot. Kuolleet toukat ja madoista irronneet kappaleet voivat aiheuttaa ääreisverenkierrossa tukoksia ja tulehdusmuutoksia.

Koska aikuisten sydänmatojen häätö on terveysriski koiralle, tulisi tartunnat estää ja sydänmatoalueelle koiran kanssa matkustettaessa tulisi huolehtia tehokkaasta hyttysiä karkottavasta lääkityksestä sekä sydänmatoestolääkityksestä koko matkan ajan. Tällaisilla alueilla asuvilla koirilla tulisi olla jatkuva suojalääkitys. Sydänmato voi tarttua myös ihmiseen, mutta tartunta ei pääse etenemään aikuisvaiheeseen asti. Ihmisessä vaeltava toukka asettuu yleensä keuhkoon, ja aiheuttaa siellä ns. kolikkoleesion, joka röntgenkuvassa näkyessään voi johtaa turhaan kasvainepäilyyn. Sydänmato tarttuu myös kissaan ja frettiin ja voi aiheuttaa näillä oireita, vaikkeivät nämä parhaita isäntäeläimiä madolle olekaan.

Dirofilaria repens –tartunta

Dirofilaria repens on ihonalaiskudoksessa elävä pitkä, ohut sukkulamato. Se tarttuu koiraan ja myös ihmiseen hyttysten välittämänä. Jopa 15cm pitkä naarasmato on sykkyrällä ihon alla ja tuottaa siellä verenkierron kuljetettavaksi pieniä vastasyntyneitä toukkamuotoja, mikrofilarioita. Mikrofilariat päätyvät hyttyseen veren imemisen yhteydessä. Hyttysessä toukat kehittyvät nahanluontien myötä seuraavalle isännälle infektiiviseen muotoon ja siirtyvät taas verenimemisessä uuteen isäntään aikuistumaan. Mato on yleinen Välimeren maissa, mutta se on nopeasti levinnyt sieltä kohti pohjoista. Dirofilaria repensiä ei ole vielä (04/2021) todistettu esiintyvän Suomen luonnossa, mutta sitä tavataan jo niin lähellä, että on hyvin mahdollista, että meilläkin matoa jo on. Suomesta on kuvattu ihmistapaus, jossa matkailuhistoria on niin pitkän ajan takaa, että tartunta saattaa olla Suomesta peräisin. Tuontikoiratapauksia on todettu useita, osa lähialueilta Venäjältä tuoduissa koirissa. Yleensä koirien tartunnat ovat vähäoireisia, mutta naarasmadon kohdalle nahanalaiskudokseen saattaa muodostua suurehkokin patti, joka näkyy ja tuntuu ulospäin. Joskus pahkura haavautuu, jolloin naarasmato saatetaan havaita. Mato on pitkäikäinen, se voi elää jopa vuosia. Jos tartunta koirassa todetaan esimerkiksi toteamalla mikrofilarioita verinäytteessä, tulee koira hoitaa ihmisten tartuntariskin takia, vaikkei oireita olisikaan. Ennaltaehkäisynä madon endeemisillä alueilla tulisi estää koirien altistuminen hyttysenpistoille.

Leishmanioosi

Leishmanioosi on Leishmania-suvun alkueläinten aiheuttama, hietasääskivälitteinen sairaus. Koirat toimivat ihmistenkin Leishmania-tartuntojen tärkeimpänä reservoaarina, koska ne elävät läheisessä kontaktissa ihmisten kanssa. Tautia esiintyy siellä missä hietasääskiäkin, esimerkiksi Etelä-Euroopassa. Koirilla taudista tunnetaan myös hietasääskettömiä tartuntareittejä muiden vertaimevien ulkoloisten ja astutustilanteiden välityksellä. Myös koiratappeluiden verikontakteja on epäilty tartuntalähteeksi. Suomessa on kuvattu kotoperäisinä astutusten ja mahdollisesti koirien tappelussa siirtyneitä tartuntoja sellaisilla koirilla, jotka eivät ole matkustaneet Leishmanian esiintyvyysalueella (Karkamo ym. 2014). Leishmania siirtyy astutuksessa urokselta nartun suuntaan ja nartulta tiineyden aikana pennuille. Leishmania voi oireilla koirassa eri tavoin riippuen sen immuunivasteen laadusta tartunnalle. Jotkut koirat ovat täysin oireettomia ja joillekin muodostuu tappava tauti. Iho-oireet kuten karstaisuus korvanlehtien kärjissä tai silmälasimainen karvaton alue silmien ympärillä ja kynsimuutokset ovat tyypillisiä iholeishmanioosille. Yleistyneessä tautimuodossa esiintyy laihtumista, väsymystä, kuumeilua, kalpeat limakalvot, maksan ja pernan suurenemista. Yleistynyt taudinkuva johtaa usein kuolemaan. Taudin itämisaika on pitkä ja oireet voivat ilmetä vasta vuosien päästä tartunnasta. Matkaillessa koiran kanssa taudin esiintyvyysalueella, koira tulisi suojata hietasääsken pistoilta tehokkaasti.

Puutiaisaivokuume (TBE)

Puutiaisaivokuume puutiaisten levittämä tauti, jonka aiheuttaa flavivirus. Sitä esiintyy myös Suomessa. Tartunta huolettaa neurologisen oireilunsa takia erityisesti ihmisillä, joita rokotetaankin tautia vastaan sen esiintyvyysalueilla. Koirat eivät tartunnoista huolimatta ole yhtä herkkiä oireilulle kuin ihminen, vaikka oireisiakin koiratapauksia on Suomessa kuitenkin diagnosoitu. Silloin kun koiralla havaitaan kliinisiä oireita, tauti johtaa yleensä kuolemaan. Koiran oireet ovat lämmönnousua, ruokahaluttomuutta, vaisuutta, motorista ja neurologista oireilua.

Riketsioosi ja Tularemia

Tularemia eli jänisrutto on Francisella tularensis –bakteerin aiheuttama kuumetauti, jota tavataan erityisesti loppukesästä ja alkusyksystä. Tartuntoja esiintyy Suomessa erityisesti jäniseläimissä. Bakteeri tarttuu verta imevien hyönteisten, esimerkiksi hyttysten välityksellä, mutta myös suoraan sairastuneesta eläimestä hengitysteiden, limakalvojen, suun tai haavojen kautta. Koirat eivät ole kovin herkkiä tartunnalle tai ainakaan oireilulle.

Riketsioosi eli pilkkukuume voi tarttua verta imevien niveljalkaisten puremien yhteydessä riketsia-bakteerin myötä. Siihen liittyy muun muassa korkea kuume, väsymys ja verenvuodot. Koirilla tartunnat ovat yleensä puutiaisvälitteisiä. Riketsioihin kuuluva Ehrlichia canis, joka tarttuu mononukleaarisiin valkosoluihin, ei ole yleinen Suomessa, vasta-aineita löytyi 390 koirasta vain 0,3%:lla (Perez Vera ym. 2014) ja nämäkin mahdollisesti matkailuun liittyviä altistuksia. Ehrlichia caniksen vektorina toimii R. sanguineus –puutiainen. Puutiaissuojauksesta tulee siis pitää huolta koiran kanssa matkustettaessa.

Tämän sivuston koiran loisia ja taudinaiheuttajia koskevien osuuksien laatimisessa on kuultu asiantuntijana Eläinlääketieteellisen parasitologian dosentti, ELT Anu Näreahoa.

Kirjallisuuslähteet:

ESCCAP guidelines. www.esccap.org

Karkamo V, Kaistinen A, Näreaho A, Dillard K, Vainio-Siukola K, Vidgrén G, Tuoresmäki N, Anttila M. The first report of autochthonous non-vector-borne transmission of canine leishmaniosis in the Nordic countries. Acta Vet Scand. 2014; 56(1): 84.

Pérez Vera C, Kapiainen S, Junnikkala S, Aaltonen K, Spillmann T, Vapalahti O. Survey of selected tick-borne diseases in dogs in Finland. Parasit Vectors. 2014 Jun 23;7:285.´

Saari S, Näreaho A, Nikander S. Elinympäristönä koira – koiran loiset ja loissairaudet. Fennovet 2016.